Kuljettajamme vie turvallisesti perille

Henkilökuljetuksissa korostuu turvallisuustekijät liikenteessä.

Kaikki kuljettajamme ovat olleet pitkään kuljetusalalla eri tehtävissä. Taksinkuljettajan ajoluvan lisäksi olemme käyneet myös muita alan täydennyskoulutuksia.

Päivitämme säännöllisesti ensiaputaitojamme ja olemme kaikki suorittaneet eritysryhmien koulutuksen mm. liikuntarajoitteisten henkilöiden, lasten ja muiden erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Käytämme takseissamme Pensi Parensi paareja jotka ovat matkustusmukavuudeltaan ensiluokkaiset.

Useat kipupotilaat ovat kokeneet hyväksi yhdistelmäksi ilmajousitetun auton ja nämä monipuoliset säätömahdollisuudet omaavat paarit.

Kuljetuskalustomme myös huolletaan ja siivotaan säännöllisesti ja panostamme liikenneturvallisuuteen myös valitsemalla takseihimme laadukkaat renkaat.

Saattaja- ja avustajapalvelut

Hyvä asiakaspalvelu on lähellä sydäntämme ja huolehdimme asiakkaan aina perille saakka.

Kuljettaja saattaa ja opastaa asiakkaan maksutta tarvittaessa perille terveydenhuollosta asiakkaalle osoitettuun odotustilaan.

Joskus avuntarve on suurempi asiointien hoitamiseksi ja kauttamme on mahdollista tiedustella myös yksityisen avustajapalvelun saatavuutta.

Avustajan toimenkuva sovitaan aina yksilöllisesti, tarvittaessa avustajan voi pyytää mukaan tueksi myös vastaanottokäynnille tai toimenpiteestä kotiutuvalle.

Lisätietoja avustajapalvelusta 0440 171 104

Pielaveden Taksi

Vuonna 2005, eli 18 vuotta sitten Minna ja Petteri perustivat yrityksen P & M Niskanen Ky:n.

Kuljetusliike oli alkuvuosina keskittynyt kuljettamaan mm turvetta ja soraa. Mukana oli myös teiden talvikunnossapitoa ja eläinrehujen ajoa.

Kolme vuotta sitten yritystoiminta siirtyi kokonaan takseilla tapahtuviin henkilökuljetuksiin ja yrityksen aputoiminimeksi sittemmin rekisteröitiin Pielaveden Taksi että erotuttaisiin muista samalla sukunimellä samalla alalla toimivista yrityksistä.

Yrityksen virallinen nimi on edelleen P&M Niskanen Ky mikä näkyykin esimerkiksi toivetaksitilausten vahvistusviesteissä.

KELAKYYTI TOIVETAKSILLA

Kelakyyti tilataan alueellisesta Kelakyytien välityskeskuksesta, halutessasi voit tehdä toivetaksitilauksen sopimalla kyydistä kuljettajan kanssa ennakkoon.

Pohjois-Savossa Kelakyytejä välittää Taksi-Itäsuomi ja Taksi Helsinki.

Ota yhteyttä kuljettajaan sopiaksesi oman aikataulusi mukainen kelakyyti, kun kuljettaja vahvistaa että on käytettävänä kyseisenä ajankohtana, tilataan kyyti Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerosta.

Voit soittaa tai laittaa tekstiviestillä soittopyynnön kuljettajalle jos haluat sopia kelakyydin toivetaksitilauksena jo hyvissä ajoin etukäteen.

Minna Niskanen 040 565 6059

Esteetön MB Sprinter hissillä, henkilökuljetukset, auton varusteina pyörätuoli, paarit, turvaistuin.

Petteri Niskanen 040 531 8964

Esteetön MB Sprinter hissillä, henkilökuljetukset, auton varusteina pyörätuoli ja paarit.

Simo Niskanen 040 565 6502

Esteetön VW Caddy, auton varusteina pyörätuoli ja lasten istuinkoroke.